Syksy on mennyt todella nopeasti. Niin nopeasti, etten ole ehtinyt edes tätä blogia päivittelemään.

Joka tapauksessa elokuu vietettiin kesälomaa ja olimme todella paljon poissa kotoa asuntoautolla milloin missäkin päin. Viimeisen lomaviikon aikana alkoikin sitten metsästyskausi sorsanmetsästyksellä. Olimme muutamia kertoja iltalennolla Aadan kanssa.

Sorsia ei tullut saaliiksi, mukavia kokemuksia vain.

Metsäkanalintuja metsästettäessä Aada pääsi mukaan, kun akkateeri ja ukkometso tuli saaliiksi. Näin ollen Aadan into lintuja kohtaan vain kasvoi ja jaksaa metsässä niitä etsiä.

Siiri on puolestaan päässyt jallittamaan jäniksiä melkein joka viikonloppu syyskuun alusta lähtien. Yksi jänis on saatu ammuttua tänä syksynä.

Arvaas mitä tämä kuva esittää????

 

Kuvassa on Siiri metsäreissun jälkeen lempipaikkassaan piiloutuneena peiton sisään lämmittelemään

 

Synttäreitäkin on syksyn aikana vietetty; syyskuun 6. päivä Oona täytti 7-vuotta ja marraskuun 1. päivä täytti Siiri 4-vuotta!

Asuntoautolla oltiin metsässä yötä vielä kun ensi lumen satoi. Edellisenä päivänä otettu kuva on vielä täysi lumeton. Ainoastaan vähän kuuraa on maassa.

Yön aikana sitten satoi melkein 5 cm lunta.

Mutta mehän emme pientä lumisadetta ja pakkasta pelkää. Sauna lämpesi siitä huolimatta, mutta uimaan ei enää tehnyt mieli.

Myös remonttihommia on tehty, kun uudistimme kahden makuuhuoneen sisäkatot ja seinästä on irroitettu entinen tapetti ja  uutta maalia laitettu pintaan.