Ja taas on viikko vierähtänyt, pennut täyttävät tänään kolme viikkoa. Syntymäpäivän kunniaksi onkin tapahtunut roppa kaupalla uusia asioita. Duunasin pennuille uuden pentulaatikon, josta pennut näkevät paremmin ympärilleen ja johon sain laitettua takaosaan nukkumapaikan ja etuosaan pissipaikan.

Aamulla oli myös punnituksen aika, painot vaihtelivat 830 g ja 1047 g välillä. Eli kilon virstanpylväs on kahden pennun osalta saavutettu!

Tänään tarjoilin pennuille myös ensimmäisen kerran lisäruokana jauhelihaa. Laitoin ensin jokaisen suuhun pienen nokareen jauhelihaa ja sitten ruoka-astian pentujen keskelle. Kuhina ja pieni nujakointi parhaista ruokapaloista alkoi heti välittömästi. Ei uskoisi miten pienet natiaiset osaavat taistella heti ensimmäisestä kiinteästä ateriasta.

Vuorossa oli myös ensimmäinen matolääkitys. Voi vietävä niitä ilmeitä, kun Canex-tahna oli suussa ne ilmeet kun olisi saanut kuvattua.... siinä oli päänpunomista ja irvistystä kerrakseen.

Myös kauneudenhoito puoli hoidettiin kuntoon, eli leikattiin kynnet. Don Quijotesta se oli jotain aivan hirveää, huuto oli suunnaton . Aadakin oli aivan paniikissa. Onneksi toiset pennut osasivat suhtautua asiaan rauhallisemmin ilman ylimääräistä huutoa ja melskausta.

Pennut saivat tepastella hetken aikaa myös lattialla. Matolla meno oli ihan OK, mutta parkettilattia oli turkasen liukas . Nyt pennut ovat jo sen kokoisia, että pysyin laittamaan tunnistus pannat takaisin kaulaan. Pikku masut kohoavat jo sen verran irti lattiasta, ettei tassut mene läpi pannasta kuten vielä reilu viikko sitten tapahtui!