Sain joku päivä sitten aivan ihastuttavan ja koskettavan kirjeen sähköpostiini Cissin veljen Rinon perheeltä. Rino oli tullut matkansa päähän vain kolme viikkoa Cissin kuoleman jälkeen. Sisarukset siis pääsivät tapaamaan toisensa sateenkaarisillalla koirien taivaassa. Harmiksemme emme ehtineet tavata koiriemme elinaikana, vaikka olimme molemmat etsineet koiriemme sisaruksia vuosien varella.

Teijan luvalla saan julkaista pari kuvaa Rinosta ja kauniin muistorunon, jonka Teija osoitti niin Rinolle kuin Cissillekin. Miten voikin koirien ilmeissä olla samaa näköä! Ikävämme on edelleen suuri .

Cissille ja Rinolle

Minä saatan sinut pehmeään lehtoon,
koirille varattuun ikuiseen kehtoon.
Tuuditan uneen, kuin pehmoiseen lumeen
Silitän kerran, itken kevätsateen verran
Ihan kaikesta kiitän,
muistot lohdukseni elämäni kirjaan liitän.